Maahanmuutto on pysyvä ilmiö

On terveen yhteiskunnan merkki keskustella maahanmuuton lieveilmiöiden hyvistä ja huonoista puolista. Etenkin nyt kun meitä on järkyttänyt Oulussa hiljattain paljastuneet lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset. Toivon, että uhrit ja läheiset saavat voimia ja asiantuntevaa apua toipumiseen. Teon seuraamuksia ei voi lievittää sillä, että tekijöiden kulttuuritaustat on erilaiset. Tekijät on saatava rikosoikeudelliseen vastuuseen.

”Joutilaisuus on kaikille pahasta” Maahanmuutto tulee lisääntymään. Hallitsematon ilmastonmuutos aiheuttaa ongelmia ihmisten elinympäristöissä. Sodat ja lisääntynyt levottomuus ajaa ihmisiä pakoon. Toive paremmasta elämästä on myös inhimillinen syy hakeutua asumaan jopa eri puolelle maapalloa. Mutta miten voisimme estää rikollisuuteen taipuvaisten ihmisten maahantulon? Miten seuloa ”seikkailevat joutenolijat” oikeasti turvaa tarvitsevien miesten, naisten ja lasten joukosta? ”Joutilaana olo” lisää riskiä joidenkin ihmisten kohdalla ajautua jopa rikolliseen toimintaan. Joutilaisuus on piinallista turvaa hakevalle henkilölle, jolla on aito tavoite päästä kiinni suomalaiseen yhteiskuntaan veronmaksajana ja vastuunkantajana. Joutilaisuus on huono asia myös meille suomalaisille. Tarvitaan enemmän resursseja maahanmuuton viranomaistyöhön, että odotusajat saataisiin lyhenemään ja avuntarpeen arviointi ja maahanmuuton motiivien selvittäminen olisi tehokkaampaa. Onnistunut kotouttaminen estää tehokkaimmin irrallisten ryhmittymien muodostumista. Siihen voimme vaikuttaa me kaikki.

Maassa maan tavalla. Meillä on turvana lait ja säädökset sekä toimiva oikeuskäytäntö. Kaikesta huolimatta rikollisuudesta emme pääse ikinä täysin eroon valitettavasti myöskään maahanmuuttajien kohdalla. Emmehän ole pystyneet poistamaan sitä myöskään omasta yhteiskunnastamme. Esimerkiksi suomalaisten seksiturismi on erittäin tuomittavaa ja järkyttävää ja yhtälailla sikäläistä uhria traumatisoivaa ja sotii niitä arvoja vastaan, joita useimmat haluavat oman valtiomme rajojen sisäpuolella puolustaa.

Emme saa alkaa mukauttamaan suomalaisuutta sen mukaan, mikä ehkä arvellaan sopivan paremmin maahanmuuttajien aatteellisiin ja uskonnollisiin käytäntöihin. Vaativatko maahanmuuttajat sitä meiltä? Yhteiskuntamme kestävyyden ja turvallisuuden näkökulmasta meidän on säilytettävä se hyvä, johon suomalainen yhteiskuntamme rakentuu ja tulijoidenkin tulee sopeutua elämään ”maassa maan tavalla”.

Joulun alla tapasin Rotuaarilla edustajaehdokkaiden tilaisuudessa ulkomaalaistaustaisen miehen perheineen. Merkille pantavaa oli miehen liikutus toivottaessani hyvää joulua. Jäin miettimään viime aikojen tapahtumia ja keskustelua. Onko suhtautuminen muualta tuleviin muuttunut negatiivisemmaksi joidenkin rikollisten ihmisten toiminnan vuoksi? Kuinka raskasta se on niille ihmisille, jotka eivät ole mitään väärää tehneet? Ehkä edessäni oli mies, joka kärsii tällaisesta taakasta. Tavanomaisella ystävällisellä huomioimisella voi olla syvempi merkitys toiselle ihmiselle kuin tulee aina edes ajatelleeksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *